Pirkkalan vasemmisto risteili Pyhäjärvellä

28.8.2015

Luodon saarella oli aikaa keskustella ajankohtaisita asioista.
Luodon saarella oli aikaa keskustella ajankohtaisita asioista.

Pirkkalan vasemmiston perinteinen kesätapahtuma vietettiin tänä vuonna Pyhäjärvellä 23.8. Sää todellakin suosi järviristeilyä. Tasaisen ja turvallisen kyydin takasivat Emo-alus kipparinaan kommodori Aki Lampinen. Vasemmistoväen yhteinen vaatimus oli, että Pirkkalan palvelujen taso pitää säilyttää.

Ajankohtaiset asiat puhuttivat. ”Yhteiskuntasopimus” –farssin kaatuminen ei kummastuttanut, koska lähtökohdat koko sopimukselle olivat pöyristyttävän epäsuhtaiset. Työntekijäpuolelta olisi vaadittu alistumista monenlaisiin heikennyksiin, työnantajapuolelta ei vaadittu mitään.

Pirkkalan ensi vuoden talousarvio puhutti myös. Palvelujen hyvä nykytaso täytyy pitää yllä. Kuntalaiset ovat valmiita maksamaan veroja saadakseen hyviä palveluja. Leikkaukset johtaisivat palvelujen rampautumiseen. Huonoja palveluja ei Pirkkalan vasemmisto halua kuntalaisille tarjota eikä niistä maksattaa. Työtä parempien palvelujen kehittämiseksi esimerkiksi toimintatapoja muuttamalla pitää jatkaa, jotta kestäviä säästöjä sitä kautta saadaan. Leikkurin jäljet arpeutuvat hitaasti, jos lainkaan. Pitäisi olla jo tiedossa, että säästäminen väärässä paikassa voi tulla arvaamattoman kalliiksi toisessa.