Harri Aalto on eronnut Pirkkalan vasemmiston valtuustoryhmästä

22.9.2015

Eroan Pirkkalan Vasemmistoliiton valtuustoryhmästä tästä päivästä alkaen ja jatkan toimintaani omana ryhmänä, ilmoitti valtuutettu Harri Aalto 20.9.2015.

20.9.2015

Hei,

Eroan Pirkkalan Vasemmistoliiton valtuustoryhmästä tästä päivästä alkaen ja jatkan toimintaani omana ryhmänä. Perusteluni mm. omat näkemykseni poikkeavat Vasemmistoliiton valtakunnallisista linjauksista nykyään harjoitettavasta maahanmuutto/pakolaispolitiikasta sekä kehitysapurahoituksesta.

Hyvää syksynjatkoa!

Terv. Harri Aalto

 

22.9.2015

Hei!

Olet päätöksesi tehnyt ja sen kanssa elät.

Perusteet, jotka erosi perusteluiksi esität, ovat laadultaan sellaisia, että lienee parempi näin. Vasemmisto kunnioittaa ihmisoikeuksia ja haluaa toimia niiden toteuttamisen puolesta tässä maailmassa. Ajassa esiintyy toisenlaisiakin ajatuksia, mutta haluamme, että ihmisiä kunnioitetaan ja kohdellaan ihmisyksilöinä, ei jonkin stereotyyppisen ryhmän jäseninä.

Sateista syksyä – menemme kohti pimeitä aikoja

Jouni Kallioluoma