Opetuksesta ei säästetä! Eiku.. säästetäänpä!

14.10.2015

Pirkkalan sivistystoimesta säästetään jatkossa kahteen kertaan; ensinnäkin valtio on poistamassa noin puolen miljoonan avustukset, joita on käytetty koulujen ryhmäkokojen pienentämiseen. Sen päälle kriisitietoinen kuntamme on leikkaamassa ryhmäkokoja omilla päätöksillään. Ei tätä kumminkaan purematta niellä!

Saamme lukea joka päivä lehdistä, sekä katsella televisiosta, miten Arkadianmäellä tuulee ja puhaltaa jos minkäkin näköistä säästöehdotusta.

Vallalla olevien taloustieteen oppeihin perustaen uskotaan, että tämä tie on oikea. Samalla maailmalta kaikuu epäusko näiden vaikutuksista jopa kansanvälisesti vaikutusvaltaisten taloustieteilijöiden suusta. Kaukaa haettua tai ei, niin tämä vaikuttaa jopa  kuntatasolla asti. Valtio vähentää rahoitusta opetuksesta ja sen kaksinkertaiseksi kärsijäksi ollaan Pirkkalasta nyt tekemässä mallikunta.

Pirkkalan Sivistyslautakunta päätti pienellä äänienemmistöllä leikata perusopetuksesta suuria summia. Näin siis Pirkkalassa, missä perusopetuksen kustannukset olivat jo seutukunnan alhaisimmat, ja missä vähemmällä rahalla annettiin muutama tunti enemmän opetusta. Budjetti oli siis jo äärimmilleen riisuttu.

On hyvin kapeakatseista ja ehkä typerääkin olettaa, ettei näillä leikkauksilla ole mitään merkitystä. Mielestämme lisäleikkauksilla Pirkkalassa maksatetaan homekoulut nyt lastemme kustannuksella.  Näemme, että maksajina pitäisi olla aikuisten eikä lasten. Pirkkalassa yhteisen poliittisen tahtotilan pitäisi korostaa arvoja - ei vain rahaa.

Toivottavasti Pirkkalassa herätään huomaamaan, että tie jolle astumme on väärä. Joudumme näinä päivinä kohtaamaan kysymyksiä, jotka lopulta määrittävät meitä ihmisenä, meidän arvojamme ja valintojamme. Meidän kunnallispoliitikkojenkin pitäisi pystyä katsomaan peiliin ja todeta: ”tämä ei ole säästökohde”. Toivomme, että kunnanhallitus ja valtuusto päättävät tässä asiassa niin, että voimme yhdessä seistä näiden päätösten takana, eivätkä lapsemme joudu tässä yhtälössä maksajiksi.

Milloin tulee raja vastaan, milloin on aika pitää kiinni edes siitä mitä on...mielestämme se on nyt!

Sivistyslautakunnan jäsenet Ville Ellä ja Jouni Kallioluoma