Pirkkalassa käsijarrukäännös takaoikealle

25.11.2015

Pirkkalan ensi vuoden talousarvio pitää sisällään todella hyytäviä terveisiä kuntalaisille; vanhustenhoitoa, varhaiskasvatusta ja perusopetusta raakataan kovalla kädellä. Pirkkalan päättäjien eliitti on enemmän huolissaan omasta lompakostaan kuin kuntalaisten hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta.

Pirkkala tekee tältä vuodelta tappiollisen tilinpäätöksen, kiitos mm. homekoulujemme. Sisäilmaisten koulujen purkaminen ja rakennusten poistaminen kunnan kirjanpidosta sekä toisaalta väistötilojen vuokra aiheuttavat tilinpäätökseen miinusmerkkisiä kirjauksia.

Lähivuosina on pakko investoida uusiin kouluihin. Tässä tilanteessa olisi ollut järkevää taloudenpitoa nostaa veroäyriä. Mutta niin ei tehty, vaan menemme miinukselle ja pysymme miinuksella jatkossakin. Hullu mies syö enemmän kuin tienaa, sanotaan. Nyt kuntamme tekee juuri niin!

Nykyinen valtuustokausi alkoi pormestarin vaalilla. Ns. koalitio valitsi pormestarin ja yhdessä päätettiin mm. talouden ja kunnan hoitamisen linjoista. Nyt, kun talouteen on tullut ryppyjä, ei luottamus koalition sisällä enää ole kestänyt, vaan yhteistyö on hajonnut ja kunnan päätöksenteko on pormestari Rissasen johdolla ajautunut paniikinomaiseen oikeistolaiseen leikkauspolitiikkaan.

Vasemmisto on eri vaiheissa, viimeksi valtuustossa, esittänyt lisäyksiä määrärahoihin, mutta demarit ovat olleet kuristavien miljoonaleikkausten takana. Mennä ovat saaneet mm. vanhustenhoidon mitoitukset, luokkakokojen pienentämiset, JOPOt ja varhaiskasvatuksen ns. subjektiiviset oikeudet. Kannattaa kysyä valtuutetultasi, miksi näin, tätäkö tilattiin?

Monet ovat muuttaneet Pirkkalaan parempien palvelujen takia. Nytkö olisi sitten niin, ettei niistä palveluista enää oltaisikaan valmiita maksamaan? Halutaanko palvelujen rapautuvan? En sitä usko, eikä näin voida jatkaa. Mutta nyt savu nousee ”Palvelujen Pirkkalasta”.

Jouni Kallioluoma