Pirkkalan Vasemmistoliitto jatkaa tutuin voimin

9.9.2021

Vasemmiston vuosikokous pidettiin netissä torstaina 9.9.2021. Vasemmistoväki ei nähnyt tarvetta suuriinkaan muutoksiin johdossaan. Puheenjohtajan jatkaa Jouni Kallioluoma ja varapuheenjohtajana Rauno Lehtinen. Sihteerinä ja rahastonhoitajana toimii Anne Lehtinen. Johtokunnan muut jäsenet ovat Mikko Kuoppa, Hannele Ranta, Jouni Rasi ja Senni Almusa.

Kokouksessa pohdittiin alkaneen vaalikauden haasteita. Sote-uudistus on vihdoin saatu maaliin ja sen käytännön toteutuksen kannalta on tärkeää, että mahdollisimman paljon vasemmiston edustajia valitaan tammikuun aluevaaleissa. Suomen suurimman hyvinvointialueen Pirkanmaan perusrakenteet luodaan ensi vuoden aikana eikä ole samantekevää, ketkä niistä päättävät ja millaisin intressein.

Pirkkalassa menestykselliseksi osoittautunut maapolitiikka on vaarassa. Pahimmillaan sitä ollaan nyt muuttamassa suuntaan, joka ei hyödytä kuntalaisia, vaan lähinnä gryndereitä ja maanomistajia. Vasemmisto vaatii, että maapolitiikkaa pitää edelleen toteuttaa niin, että kaavoituksesta tuleva hyöty saadaan täysimääräisesti kuntalaisten hyödyksi mm. palveluja turvaamaan.

Jouni Kallioluoma