Vasemmiston aloite frisbeegolf-radasta toteutumassa 2014

12.2.2013

Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että tekninen lautakunta varaa vuoden 2014 talousarvioesitykseensä riittävän määrärahan frisbeegolf-radan rakentamiseen Reipin alueelle vuonna 2014.

Sivistyslautakunta käsitteli ensimmäisessä kokouksessaan mm. edellisen valtuustokauden aikana Vasemmiston valtuutettujen aloitteesta tehtyä valtuustoaloitetta frisbeegolf-radan rakentamiseksi Pirkkalaan.

Lautakunnalle tehdyn esityksen mukaan Reipin alue on kokonsa, puustonsa ja muiden puitteidensa vuoksi hyvä alue frisbeegolfradan sijoittamispaikaksi. Rakennettava rata sopisi hyvin perheille ja aloittelijoille sekä muutaman vuoden frisbeegolfia harrastaneille. Rata olisi mahdollista toteuttaa vähäisillä raivaus- ja maansiirtotöillä ja sen rakennusaika olisi arvion mukaan noin kaksi viikkoa.

Frisbeegolfradan perustamiskustannukset liikkuvat alustavan arvion mukaan 5.000 ja 10.000 euron välillä, minkä lisäksi alueella on tehtävä maansiirtotöitä.