Pirkanmaan Vasemmiston piirikokous Valkeakoskella: Nollalinja ei riitä

6.4.2013

Pirkanmaan Vasemmiston piirikokouksessa keskusteltiin tulevista palkkaneuvotteluista. Kokouksen hyväksymän kannanoton mukaan työnantajapuolen vaatimaa nollalinjaa ei tule hyväksyä lähtökohdaksi työmarkkinaosapuolten neuvotteluihin.

Tavoitteena tulee olla työntekijöiden ostovoiman parantaminen.

”Kaikki alle 2,5 prosentin tahtiin kehittyvän inflaation alle menevät ratkaisut tulee tulkita ostovoimaa heikentäviksi ja työntekijöiden kannalta miinusmerkkisiksi."

Tuottavuuden kasvun tekevien työntekijöiden tulee saada oma osansa kakusta. Nollalinja ei turvaa kansantalouden pyörien pyörimistä eikä työllisuyyden parantumista, totesi vasemmistoliiton Pirkanmaan piirikokous.

Piirikokous valitsi äänestyksen jälkeen myös ehdokkaansa vasemmistoliiton puoluevaltuustoon. He ovat Mikko Kuoppa, Anssi Repo, Veera Repo, Antti Ronkainen ja Sinikka Torkkola. Varajäseniksi ehdolla ovat Tuula Linnusmäki, Hannu Lehikoinen, Jouni Siren, Jouni Ahlgren ja Kiti Neuvonen.