Suomen taloudellinen taantuma ja sen mukana tuoma suurtyöttömyys näkyy myös meillä täällä Pirkkalassa toimeentulotukea tarvitsevien kuntalaisten määrän kasvuna.
Toimeentulotukiasiakkuuden kesto saattaa venyä hyvinkin pitkäaikaiseksi suhteeksi kuntalaisen ja kunnan sosiaalitoimiston välillä.
On todistettu monissa tutkimuksissa, että pitkäaikainen taloudellinen ahdinkotila aiheuttaa mielenterveysongelmia, alkoholismia, syrjäytymistä ja ääritapauksessa jopa itsemurhia.
Onkin siis tärkeää, että meillä Pirkkalan sosiaalitoimistossa ymmärretään toimeentulotukea hakevan yksittäisen henkilön tai perheen kokonaistilanne ja suhtaudutaan asioihin kannustavalla mielellä eikä vain luennoida toimeentulotukeen liittyvistä lakiteksteistä ja myönnettävistä minimirahamääristä.
Asiakkaan taloudellista ahdinkoa tai omaehtoista yrittämistä tulisi nykyistä enemmän tukea täydentävän, harkinnanvaraisen sekä ennaltaehkäisevän toimeentulotuen kautta.
Toivoisin, että Pirkkalan sosiaalitoimistossa alkaisivat vähitellen puhaltamaan uudet tuulet, jotka toisivat mukanaan asiakaslähtöisemmän ajattelumallin.
Siinä yrittävää ja omaan tilanteeseensa muutosta haluavaa toimeentulotukiasiakasta tuetaan avoimin mielin sekä sanallisesti että taloudellisesti.
Harri Aalto, kunnanvaltuutettu (vas)
|