Valtuustoaloite: Parkkipaikkoja joukkoliikenneväylän varteen

20.1.2014 klo 18:00

Ensi kesänä alkaa Pirkkalassa joukkoliikenteen uusi aika; bussit alkavat kulkea ennennäkemättömän lyhyin vuorovälein. Joukkoliikenneväylän varressa asuvat pääsevät näistä palveluista nauttimaan. Haja-asutusalueelle vastaavaa bussipalvelua ei ole luvassa. Syöttöliikenne voisi hoitua myös omilla autoilla, jos vain olisi parkkipaikkoja.

Haja-asutusalueella asuvat joutuvat käyttämään omia autojaan kulkemiseensa. Monasti tämä kulkeminen suuntautuu kuitenkin Tampereelle eli suuntaan, jonne bussikin veisi. Kaupungin ruuhkilta ja parkkiongelmilta sekä pysäköintimaksuilta välttyisi, jos matkan voisi tehdä oman auton sijaan bussilla. Samalla ympäristökuormitus vähenisi.

Haja-asutusalueen asukkaatkin voisivat hyödyntää kunnan osittain subventoimia bussipalveluja, jos he voisivat jättää ajopelinsä parkkiin Pirkkalaan joukkoliikenneväylän varteen. Nyt tällaisia pysäköintipaikkoja ei oikein ole. Esimerkiksi torilla pysäköintiä on – ihan oikein – rajoitettu. Kauppojen parkkialueet eivät ole tarkoitetut työmatkalaisten pitkäaikaiseen pysäköintiin eikä teiden ja katujen varsillekaan autoja voi määräänsä enempää jättää.

Parkkipaikoiksi riittäisivät tasaiset asianmukaisesti merkityt ja talvikunnossapidetyt sorakentät lähellä bussipysäkkejä. Parkkipaikoille tulisi myös sijoittaa pyörätelineitä.

Esitämme, että Pirkkalan joukkoliikenneväylän varteen sijoitettaisiin työmatka­liikennettä palvelevia pysäköintipaikkoja.

 

Jouni Kallioluoma